”Rakkaus, joka ei uskalla sanoa nimeään”
Näillä sanoilla näytelmäkirjailija Oscar Wilde luonnehti suhdettaan lordi Alfred Douglasiin vuonna 1895 Lontoossa käydyssä legendaarisessa oikeudenkäynnissä. Aikanaan kiellettyä miesten välistä rakkautta käsiteltiin enemmän ja vähemmän avoimesti kirjallisuudessa jo 1900-luvun alkupuolella. Nyt Suomen Kansallisbalettiin on saatu yhdestä merkkiteoksesta, Thomas Mannin novellista Kuolema Venetsiassa koreografi John Neumeierin baletiksi tulkitsema versio.
Wilden luonnehdinta omasta rakkaudestaan on osuva, sillä oikeudenkäynnin aikaan homoseksuaalisuudella ei todellakaan ollut varsinaista nimeä, vaan eri kielissä ainoastaan hyvin halventavia nimityksiä. Vuonna 1869 unkarilainen Karoly Maria Benkert loi arvoväitteistä vapaat käsitteet ”heteroseksuaali” ja ”homoseksuaali”, mutta laajempaan käyttöön ne vakiintuivat vasta 1900-luvun alkupuolella.
Todellinen vallankumous oli vuonna 1948 Yhdysvalloissa julkaistu Kinseyn raportti, joka perustui tuhansien miesten haastatteluihin paljastaen heidän seksuaalisten identiteettiensä kirjon. Se sai jatkokseen vastaavanlaisen tutkimuksen naisten seksuaalisuudesta. Raportit pohjustivat tietä 1960-luvun seksuaaliselle vallankumoukselle ja homoseksuaalisuuden kriminalisoivien lakien lievennyksille, jotka Suomessa alkoivat vuonna 1971.
Käytännössä homomiehet siis olivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa lainsuojattomia lähes koko Euroopassa paitsi Ranskassa, jonka laki vuodelta 1810 salli miesten väliset suhteet. Siksi Oscar Wildekin vetäytyi kuolemaan juuri Ranskaan, minne oli jo muuttanut suuri joukko englantilaisia yläluokan miehiä pakoon Wilden oikeudenkäynnin laajempia seurauksia. Englannin lakia oli juuri muutettu niin, että syytteen voi saada pelkän ilmiannon perusteella. Siksi sitä kutsuttiinkin kiristäjien pykäläksi.
Thomas Mann ja hänen aikalaisensa
Thomas Mann oli käsitellyt homoseksuaalisuutta kirjoissaan omien kokemustensa pohjalta, ja myös päiväkirjat sisälsivät arkaluontoisia tietoja hänen elämästään. Mann pakeni kansallissosialismin nousua Münchenistä Sveitsiin 1933 ja jätti päiväkirjansa kotiinsa kätkettyinä. Mannin syvän levottomuuden voi ymmärtää hänen odottaessaan päiväkirjojensa toimitusta natseilta turvaan Sveitsiin. Natsien aloittamat homoseksuaalien vainot johtivat kymmenientuhansien miesten vangitsemiseen ja keskitysleireille passittamiseen – naisten väliset suhteet eivät olleet kriminalisoituja.
Samankaltaisia pelon ja huolen tunteita jakoivat useat Mannin aikalaiskirjailijat. Yksi heistä oli yhdysvaltalais-brittiläinen Henry James, joka monissa romaaneissaan kuvaa amerikkalaisen ja eurooppalaisen asennemaailmojen kohtaamisia. Hän salasi seksuaalisen suuntautumisensa visusti. Myöhemmin paljastunut kirjeenvaihto kertoo kuitenkin syvistä tunteista nuoria miehiä kohtaan. Jamesin perikunta teki kaikkensa salatakseen kirjeet; julkisuuteen ne saatiin vasta puoli vuosisataa kirjailijan kuoleman jälkeen.
Asenneilmapiiriltään vapaammassa Ranskassa Marcel Proust eli avoimemmin. Hänellä oli suhteita ja romansseja, ja hän oli tuttu hahmo Pariisin klubeilla ja muissa huvituksissa. Siitä huolimatta hän haastoi kaksintaisteluun lehtimiehen, joka artikkelissaan uskalsi vihjata tähän jo lähes kaikkien tietämään ”salaisuuteen”. Pääteoksessaan Kadonnutta aikaa etsimässä Proust hyödynsi paljon materiaalia omasta ja tuttujensa elämästä, mutta häivytti henkilöiden tunnistettavuutta esimerkiksi vaihtamalla heidän sukupuolensa. Niin ikään Ranskassa Nobel-kirjailija Andre Gide käsitteli romaaneissaan seksuaalisuuttaan suhteellisen avoimesti. Hän kirjoitti myös homoseksuaalisuuden historiasta esseekokoelman Corydon, jonka julkaisun hän salli kuitenkin vasta vuosia myöhemmin.
Englantilainen E.M. Forster tunnetaan parhaiten siirtomaa-ajan Intiaan sijoittuvasta romaanistaan Matka Intiaan, jossa ensimmäisiä kertoja käsitellään eri kulttuurien kohtaamista. Hän eli suhteissaan melko avoimesti ja astui vuonna 1953 julkisesti Englannissa puolustamaan homoseksuaalien oikeuksia. Hän kuitenkin salli keskeisen romaaninsa Maurice ja homoseksuaalisia teemoja käsitelleiden novelliensa julkaisemisen vasta kuolemansa jälkeen 1970-luvulla. Maurice on ensimmäisiä onnellisesti päättyviä miesten rakkaussuhteesta kertovia romaaneja, joka lisäksi vielä ylitti yhteiskunnalliset luokkarajat.
Thomas Mann, joka kirjoissaan antoi viitteitä monipuolisesta seksuaalisuudestaan, salli salaisten päiväkirjojen avaamisen kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen, mutta sensuroimattomina ne julkaistiin vasta 1990-luvun alkupuolella. Mitä siitä seurasi? Maa ei järähtänyt, vaan päin vastoin alkoi vilkas Mann-renessanssi. Pelkästään englanniksi ilmestyi kolme massiivista elämäkertaa, jotka paljastavat piirteitä kirjailijan elämästä, tunteista ja luomisprosesseista. Saksassa tehtiin myös televisiosarja Mannien perheestä. Mannin tunnetuimpiin teoksiin kuuluvan novellin Kuolema Venetsiassa pohjalta tehty baletti sai kantaesityksensä Hampurin baletissa vuonna 2003 ja on nyt osa Kansallisbaletin syksyn ohjelmistoa. Koreografian on luonut John Neumeier.
Teksti JUKKA O. MIETTINEN
Kirjoittaja on tanssitaiteen tohtori, tanssikriitikko ja tietokirjailija.
Artikkelin pääkuva John Neumeierin baletista Kuolema Venetsiassa, kuva Kiran West / Hampurin baletti
Thomas Mannin novelliin pohjautuva baletti Kuolema Venetsiassa on Kansallisbaletin ohjelmistossa 1.– 23.11.2024. Lue lisää Thomas Mannin elämänvaiheista ja novellin synnystä käsiohjelmasta.
Suosittelemme
Kuolema Venetsiassa: koreografi ja tanssijat kertovat
Thomas Mann ja kaipuun anatomia
Kesäyön unelma on komedia rakkaudesta
Aloittelijan opas balettiin
Uusia kasvoja Kansallisbaletissa 2024
Ruusunen sai Suomen ensi-iltansa lähes sata vuotta sitten
Saiturin joulu: kohti ensi-iltaa
